VANHANAJAN KESÄKEITTO on kesäruokien aatelia
Kesäkeitto on ihan varmasti yksi väärinymmärretyimpiä suomalaisia ruokalajeja. Jos käsitys tästä perinteikkäästä kasvisruoasta perustuu kouluaikojen kokemuksiin, ei luultavasti tiedä kesäkeiton todellisesta mausta yhtään mitään. Ruoka kuitenkin jakaa kansan kahtia, sitä vihataan tai sitä rakastetaan. Minä kuulun niihin, jotka rakastavat sitä!
Kesäkeitto on maitopohjainen perinteinen kasviskeitto, jonka maku pyöristetään nokareella voita. Kesäkeitto oli 1940-luvulla Suomen suosituimpia kotiruokia. Pula-aikana kaikki oli kortilla, mutta ainekset tähän soppaan saatiin yleensä omalta kasvimaalta. Ja parhaassa tapauksessa maito omista lehmistä.
Suomenruotsalaiset kutsuvat keittoa nimellä snålsoppa ja snål takoittaa pihiä. Kesäkeitto uuden sadon kasviksista valmistettuna on suomalaista köyhän miehen keittiötä maukkaimmillaan.
Kesäkeitto on parhaimmillaan, kun sen valmistaa primööreistä eli kesän ensimmäisistä, kotimaisista kasviksista. Pakastevihanneksista syntyy se monen inhoama soppa, joten kesäkeittoa kannattaa tehdä juuri nyt kun kotimaisten kasvisten sesonki on aluillaan.
Maitopohjaisia keittoja ei sitten kannata pakastaa. Ne saattavat juoksettua uudelleen lämmitettäessä.
VINKKI! Jos et pidä maitopohjaisesta keitosta, käytä keittoon 1 l vettä ja 1/2 -1 pkt Koskenlaskijajuustoa.
VANHANAJAN KESÄKEITTO
650 g varhaisperunoita
1 nippu (400 g) porkkanoita
1 (500 g) kukkakaali
2-3 (100 g) uutta sipulia varsineen
1 l vettä
1 1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
200 g riivittyjä herneitä tai sokeriherneen palkoja
(50 g tuoretta pinaattia)
1 l vanhanajan täysmaitoa tai 3,3 dl kuohukermaa + 7 dl vettä
1 rkl vehnäjauhoja
50 g voita
silputtua lehtipersiljaa
silputtua tilliä
Kuori ja viipaloi porkkanat, paloittele kukkakaali kukinnoiksi, lohko pestyt perunat ja hienonna sipuli.
Sulata voi kattilassa ja pyörittele kasviksia siinä hetki. Lisää vesi ja suola. Anna kiehua noin 15 minuuttia.
Lisää joukkoon herneet (ja huuhdottu, suikaloitu pinaatti.)Jos käytät sokeriherneen palkoja, paloittele ne.
Sekoita vehnäjauhot maitoon ja lisää keittoon. Anna keiton vielä kiehua, kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Lisää keittoon runsaasti silputtuja maustevihanneksia.
Tarjoa hyvän ruisleivän kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti on tervetullut, kunhan se on kirjoitettu ilon kautta!