LÄHIMATKAILU: MUODIN HUIPULLA TAMPEREELLA
Jos koronasta jotain hyvää seurasi, niin löysin lähimatkailun Suomessa. Kotimaa on tullut tutuksi aivan uudella tavalla. Lisäksi päivämatkalle voi lähteä ex tempore ja pysähdellä mielenkiintoisissa kohteissa matkan varrella.
Päätimme ystäväni Kaisan kanssa piipahtaa päiväseltään Tampereelle katsomaan Museo Milavidassa olevaa Muodin huipulla -näyttelyä, sillä muoti kiinnostaa kumpaakin.

AAMIAINEN HÄMEENLINNASSA - VILLA MARENKI
Eteläkatu 3, 13100 HÄMEENLINNA
Koska kumpikaan ei ollut syönyt aamiaista, ensimmäinen pysähdys oli Hämeenlinnan Villa Marenki. Halusin esitellä kahvilan ystävälleni, joka ei ollut käynyt siellä aikaisemmin.
Persoonallinen kahvilamiljöö on kauniissa vanhassa puutalossa, Hämeenlinnan historiallisella Eteläkadulla. Kahvilassa on kauniisti sisustettuja huoneita ja kesäaikaan takapihalta löytyy Huvikumpu eli kesäterassi.
Villa Marengin aamiainen sisälsi täytetyn sämpylän, keitetyn kananmunan, jogurttia Marengin omalla hillolla ja granolalla, mehun, kahvin tai teen hintaan 10,20 e. Kahvila ei pettänyt nytkään. Rahalleen sai erinomaista vastinetta!
Villa Marenki tarjoilee kahvilassa aamupalan lisäksi monenlaisia sokeriherkkuja, herkullisia suolaita piiraita, ”smörrejä”, pieniä suola- ja herkkupaloja sekä erilaisia virvokkeita. Kahvilassa on myös A-oikeudet.

MUODIN HUIPULLA MILAVIDASSA
Näyttely avoinna 12.4.2024 - 22.3.2025
Museo Milavidan Muodin huipulla -näyttely oli syy miksi lähdimme Tampereelle. Sattumalta osuimme museoon juuri kun ilmainen opastettu kierros alkoi klo 13. Muodin huipulla -näyttely esittelee muodin yltäkylläistä ja häikäisevää tarinaa 1770-luvulta 2010-luvulle.Tunnin kestäneellä kierroksella kuulimme jokaisen puvun tarinan.
Näyttely perustuu Latviassa Riiassa toimivan, muotiin keskittyneen Modes muzejs -museon tuottamaan näyttelyyn Masterpiece of Fashion.

Alakerrassa voi jo haukkoa henkeä. Siellä on nimittäin nähtävänä suomalaisen muotisuunnittelija Anne-Mari Pahkalan suunnittelema häikäisevä uniikkipuku, joka nähtiin näyttelijä Alma Pöystin yllä Golden Globe -gaalassa tammikuussa 2024.

Museo itse kertoo näyttelystään näin:
MUODIN HUIPULLA
Pariisi nousi muodin pääkaupungiksi Ludwig XIV:n kaudella 1600-luvun lopulla.
Yksi varhaisista tunnetuista muodin ammattilaisista oli ranskalainen Rose Bertin, jonka luomukset hurmasivat 1770-luvulla kuningatar Marie Antoinetten. Muodikas pukeutuminen oli yläluokkien etuoikeus. Taitavat käsityöläiset valmistivat näyttävia asuja aristokraattien toiveiden ja vaatimusten mukaan.
Muotisuunnittelijoiden ja haute couturen aika alkoi, kun englantilaissyntyinen Charles Frederick Worth avasi vuonna 1858 Parisissa nimeään kantavan muotitalon. Worth halusi keksiä ja suunnitella, ei valmistaa. Parisin ylelliset salongit alkoivat houkutella asiakkaita ulkomaita myöten.
Muotiala siirtyi käsityöläisydestä kohti taidetta ja siita tuli suurta liiketoimintaa.
Haute couture tarkoitta kirjaimellisesti korkeaa ompelua. Couture- ja haute couture -termeja käytetään vaatteesta, joka on tunnetun suunnittelijan luoma, mittojen mukaan ja paäosin käsin valmistettu. Kaikkein hienoimpaan muotiin viittaavaa haute couture -nimitysta saavat virallisesti käyttää vain Parisissa toimivan Chambre Syndicale de la Haute Couture -järjestön hyväksymät, tarkat kriteerit täyttävät muotitalot.
Valmisvaateteollisuuden kasvu toi muodin yha useamman ulottuville 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Myös kuuluisat muotitalot alkoivat tarjota Prêt-à-Porter- eli valmisvaatemallistoja.
Merkittäviksi muotikaupungeiksi Parisin rinnalle alkoivat kohota New York, Milano ja Lontoo.
Muodin huipulla -näyttelyssä nähdään maineikkaiden suunnittelijoiden ja muotitalojen upeita luomuksia, jotka heijastavat muodin mailman muutoksia.”
TAMPEREEN ”SALAINEN” PUUTARHA - Ravintola Muusan Puutarha
https://olympiakortteli.fi/muusa/

Muodin huipulla -näyttelyn jälkeen pähkäilimme mihin menisimme syömään. Johonkin, jossa kumpikaan ei ole aikaisemmin ollut. Valitsimme ruokalistan perusteella ravintola Muusan. Ravintola näytti suljetuilta, mutta kyltit ohjasivat meidät Puutarhaan sillä : ”Aurinkoisella ja lämpimällä säällä herkkusuita palvelee Puutarha, kurjalla ja kylmällä kelillä Muusa.” Meillä kävi tuuri!

Ravintola Muusan Puutarha on Olympia Korttelissa sijaitseva värikäs ja viihtyisä terassiravintola. Terassi sijaitsee toisen kerroksen sisäpihalla, joten siellä unohtaa helposti olevansa keskellä Tampereen keskustaa. Olen ollut vastaavanlaisessa paikassa Buenos Airesissa.
Puutarhassa tarjolla oleva Ravintola Muusan menu on yhdistelmä rentoja herkkuja ja värikkäitä pääruokia. Unelmaravintola myös kasvissyöjille! Minulla iski paha annoskateus Kaisan munakoisoannokseen.

RAS EL EGGPLANT 24 € Fetalla kuorrutettua ras el hanout-munakoisoa. Paistettua kukkakaaliriisia, semikuivattua tomaattia, tomaattipestoa ja crunchy-chiliöljya.
Oma kesäannosten kohdalta löytynyt annos kun oli vähemmän kesäinen, mutta sekin oli herkullinen. Kaikki mitä lautaselta löytyi oli hyvää.

LIHA 24 € Nakki Hannun nakkeja, halloumia, nokkos-hummusta, tsatsikia, marinoituja oliveja, paahdettua tomaattia, mojo-perunasalaattia, hölsky kurkkua & Muusan focacciaa.

Olisin jopa ostanut Kaisan lautasen kuvausrekvisiitaksi, mutta eivät suostuneet myymään.
Yhdessä päivässä ehtii paljon ja Tampereen reissu oli kaikin tavoin antoisa. Kiitos matkaseurasta, Kaisa!
Kommentit
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti on tervetullut, kunhan se on kirjoitettu ilon kautta!