KEITETYT RAVUT JA RAPUJUHLIEN JUOMAT
Ravustuskausi pyörähtää jälleen käyntiin 21. heinäkuuta ja rapujuhlat ovatkin loppukesän tunnelmallisimmat ja helpoimmat juhlat!
Ennen kuin rapujuhlat voivat käynnistyä, kannattaa muistaa, että vuoden alusta voimassa ollut eläinten hyvinvointilaki sekä kalastuslaki velvoittavat lopettamaan myös ravut mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Ruokavirasto ohjeistaa pudottamaan ravut yksitellen kiehuvaan veteen.
Miksi ravut kehotetaan keittämään elävinä?
Ravun hermoston rakenteen vuoksi rapuja ei pysty kotikonstein tainnuttamaan samalla tavalla kuin vaikkapa kalaa. Ainut tapa on siis keittää ravut elävältä. Keitettävien rapujen tulee olla eläviä, koska kuolleina keitetyistä ravuista voi saada ruokamyrkytyksen.
Luonnonvarakeskuksen mukaan vuotuinen rapusaalis on ollut viime vuosina noin 3,5 miljoonaa yksilöä, joista vain alle kymmenen prosenttia oli jokirapuja. se kertoo, että rapujuhlissa syödään enimmäkseen haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua täplärapua.
Täpläravulle ennustettaan 2024 hyvää satokautta etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa, sillä alueilla on ollut useita lämpimiä vuosia ja alamittaisia rapuja on jäänyt runsaasti vesistöihin kasvamaan.
KEITETYT RAVUT
60 suomalaista joki- tai täplärapua
Keitinliemi
10 l vettä
350 g karkeaa merisuolaa
10 palaa sokeria
2 punttia kruunutilliä
Tarkista, että ravut ovat elossa ja pese ne huolella. Anna rapujen levähtää hetki kädenlämpöisessä vedessä. Tämä ehkäisee saksien irtoamisen.
Lisää kiehuvaan veteen suola, sokeri ja yksi tillipuntti. Kaada ravut muutama kerrallaan voimakkaasti kiehuvaan veteen ja keitä 5-7 minuuttia siitä, kun vesi on alkanut uudelleen kiehua.Täplärapuja on syytä keittää pari minuuttia kauemmin kuin jokirapuja.
Nosta ravut varovasti astiaan ja kaada keitinliemi rapujen päälle. Poista kiehunut tillipuntti ja lisää uusi liemen joukkoon.
Jäähdytä ravut liemessään jääkaapissa mahdollisimman nopeasti. Tarjoile seuraavana päivänä paahtoleivän ja tillisilpun kanssa.

Rapujuhlien juomat – viiniä vai olutta?
Monet nauttivat rapujen kanssa mieluiten olutta, jotkut raikasta, hedelmäistä valkoviiniä. Kellarin aarteita ei rapujuhlissa kannata tarjota, varsinkin jos tarjolla on myös snapsia. Jotkut väittävät, että snapsi ja viini eivät kuulu samoihin rapujuhliin, mutta kukin tyylillään.
Snapsi – ryypyksi sopii kossu, akvaviitti tai muu maustettu viina. Tarjoa snapsi pakastinkylmänä.
Viini – klassisia rapuviinejä ovat sauvignon blanc – ja riesling – rypäleistä valmistetut viinit. Ranskan Sancerre- ja Pouilly-Fumé – viinit ovat parhaasta päästä. Ranskan Alsacen, Saksan ja Uuden maailman rieslingeistä löytyy mallikkaita rapuviinejä.
Myös chardonnay – rypäleestä valmistettu raikas chablis on tunnetusti hyvä äyriäisviini, mutta saman rypäleen vahvasti tammitettuja versioita kannattaa välttää.
Olut – vaalea lager tai pilsner ovat varmoja rapuoluita. Kannattaa kokeilla myös vehnäolutta tai jopa stoutia.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti on tervetullut, kunhan se on kirjoitettu ilon kautta!