JUUSTOTON PIZZAPERJANTAI

Tällä kertaa pizza tehdään provencelaiseen tai katalonialaise tapaan. Kumpaankaan ei tule juustoa. 

PIZZAPOHJA

Uunipellillinen

3 dl vettä

25 g hiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa

2 tl suolaa

ripaus sokeria

7-­8 dl vehnäjauhoja

1/2 dl oliiviöljyä

Tee taikina. Sekoita kädenlämpöiseen veteen suola, öljy ja ripaus sokeria. Sekoita kuivahiiva jauhoihin, lisää nesteeseen ja alusta taikinaksi. Kohota peitettynä noin tunti.

KATALONIALAISET syövät cocaa

Espanjalaisten vastaus provencelaiselle pissaladiérelle on Coca amb Recapte. Pizzaa muistuttavaa cocaa ei kuorruteta juustolla, vaan päälle kasataan maukkaita kasviksia, kalaa ja halutessa myös salamia.


KATALONIALAINEN PIZZA eli Coca amb Recapte

Uunipellillinen

Pohja

Ohje yllä.

Täyte:

2­-3 pientä kesäkurpitsaa

2-­3 eriväristä paprikaa

1-­2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

1 tl kuivattua timjamia tai Provencen yrttiseosta

1 tl murskattuja fenkolinsiemeniä

½ tl chilirouhetta

ripaus mustapippuria

(1 pieni tlk anjovisfileitä)

(150 g pepperoni- makkaraa ohuina siivuina)

Leikkaa kasvikset paperinohuiksi viipaleiksi. Kuumenna tilkka öljyä paistokasarissa ja kuullota kasviksia viitisen minuuttia öljyssä. Mausta.

Kauli taikina öljytyn leivinpaperin päällä uunipannunkokoiseksi levyksi. Voitele taikinalevy oliiviöljyllä ja kaada vihannekset levylle. (Järjestele makkarasiivut ja anjovisfileet kauniisti kasvisten päälle.)

Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Tarjoa paloiteltu coca huoneenlämpöisenä tai haaleana.

PROVENCE maistuu sipulille ja anjovikselle

Etelä-Ranskasta kotoisin oleva, pizzaa muistuttava pissaladiére saa makunsa sipulista ja anjoviksesta. Tai sardellista. Vaikka nimi ja piirakka naapurimaan Italian pizzaa muistuttaakin, nimi juontuu kuitenkin latinankielen kalaa tarkoittavasta sanasta piscis ja suolaa tarkoittavasta sanasta salis.

SIPULI-ANJOVISPIZZA eli pissaladiére

Pohja

Ohje yllä. Voit leipoa taikinasta uunipannullisen tai pienempiä annospizzoja.

Täyte

1 kg keltasipulia

1 solo-valkosipulinkynsi

2 makeaa suippopaprikaa

1/2 dl oliiviöljyä

1 rkl muscavado- tai fariinisokeria

1 rkl valkoista balsamicoa

1- 1 1/2 rkl silputtua, tuoretta timjamia

1 tl sormisuolaa

mustapippuria myllystä

1 tlk anjovisfileitä tai suolattuja sardelleja

1 dl kivettömiä, mustia oliiveja

Tee täyte. Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulit. suikaloi paprikat.

Kuullota sipuleita öljyssä miedolla lämmöllä, kunnes ne pehmenevät. Lisää mukaan paprikat, sokeri ja etikka. Jatka kuullottamista noin puoli tuntia, kunnes sipuli alkaa karamellisoitua. Älä ruskista.

Lisää lopuksi mukaan hienonnettu timjami ja mausta suolalla ja pippurilla. Pieni loraus anjovisten öljyä antaa myös hyvää makua sipulille.

Kauli taikina öljytyn leivinpaperin päällä uunipannunkokoiseksi levyksi. Voitele taikinalevy oliiviöljyllä ja kaada täyte levylle. Asettele oliivit ja anjovisfileet päälle.

Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Kommentit

Suositut tekstit